torstai 30. lokakuuta 2014

Lempi kappale




Yksi lempi kappaleistani: on kiva kuunnella autoa ajellessa menevää musiikkia. Ja yhteisiä muistoja hyvän kaverin kanssa juuri tätä kappaletta kuunnellessa.

Luovuus

Luovuus vuorovaikutuksessa 

Luovuuden keskeisessä roolissa on vuorovaikutus -ja yhteistyötaitojen kehittäminen. Sosiaalinen vuorovaikutus voi edistää sekä lisätä luovuutta. Luovassa vuorovaikutuksessa ihmiset innostavat ja rohkaisevat toisiaan, sekä nostavat esiin ideoita, joita ei koskaan esiinny virikkeettömässä ympäristössä. 

Luovuus lapsilla ja nuorilla

Lapsien toiminnassa luovuus näkyy parhaiten. He piirtävät autoja joilla ei ole välttämättä juuri sitä neljää rengasta, vaan he käyttävät mielikuvitustaan ja luovuuttaan piirtämällä kuvitellun auton. Lapset ovat uteliaita ja innokkaita oppimaan uusia asioita. Uteliaisuus elämää kohtaan synnyttää maailmaan tiedettä, taidetta, uusia keinoja selviytyä. Louvuutta käytetään paljon päiväkodeissa sekä kouluissa esim. liikunta, musiikki, kädentaidot kuvaamataito sekä kirjoittaminen. Pienet lapset ovat luovia koska he joutuvat ottamaan maailman haltuun ilman valmiiksi opittuja taitoja. Oppiminen on luovuutta. 

Luovuuden määritelmä

Luovuus on vapauteen ja älykkyyteen liittyvä kyky nähdä uusia asioita sekä kehittää epätavallisia ideoita, käsitteitä ja tekniikoita, sekä etääntyä tavanomaisista ajatusradoista. Luovuuden tuntomarkkejä ovat: joustavuus, riskinottokyky, vapauden etsiminen ja rajojen rikkominen. Myös kokeileminen, ilmaisukyky, omaperäisyys, hyvä mielikuvitus, oman toiminnan pohtiminen, vastuullisuus, kyky käsitellä uusia asioita ja taito löytää järjestys kaaoksesta.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Voimaa taiteesta

Osallistavaa taidetta tarvitaan

Vuonna 2008 tutkimuksessa on osoitettu, että musiikin kuuntelu aktivoi aivoissa vireystilaa, tarkkaavaisuutta, muistia ja emootioita säätelevää laajaa hermoverkkoa.


Taiteen käyttö hyvinvointialalla Suomessa

Taiteen soveltava käyttö on merkittävää. Taidelähtöisiä menetelmiä hyödynnetään monissa toimintaympäristöissä erilaisten ihmisten kanssa esim. sairaaloissa ja hoitolaitoksissa. Tutkimustulokset vahvistavat taiteen ja taidelähtöisten menetelmien vaikutuksista. "Jokaisella on oikeus ja tasa-arvoinen mahdollisuus tehdä taidetta ja osallistua kulttuuritoimintaan asuinpaikasta tai elin- työympäristöstä halunsa, toimintakykynsä ja luovien voimavarojen mukaisesti koko elämänsä ajan, myös vaihtuvissa elämäntilanteissa ja yhteisöissä."

Taide on jokaisen oikeus

Taiteesta tulee terapiaa ja kulttuuritoiminnasta kuntoutusta tai viihdettä ajankuluksi. Taide on olemassaolon perustuksien pohdintaa, minuuden etsintää, todellisuuden näkemisen vaihtoehtojen avaamista, yhtälailla esteettistä kauneuden kokemista, älylliseen oivallukseen johdattavaa kuin elämän vakavien, surullisten jopa kauheidenkin realiteettien tunnistamista.